perjantai, 13. tammikuuta 2012

Maybe I'll get it right next time

Kirjoitin tekstin ja pyyhin sen pois. Miksi ihmeessä kirjoittaisin mistään mitään jossen kuitenkaan aio puhua mistään suoraan.

Mä oon alkanut ilmeisesti nyt sitten tulemaan vanhaksi, koska en jaksa edes ottaa sitä riskiä että siitä länkytyksestä saattaisi joku ottaa nokkiinsa. Toisaalta jos miettii niin ehkä mä oikeasti olen kuitenkin se henkilö joka ei juuri mieti ennen lataamista. Mä kyllä muistan senkin kuinka mä mietin hyvinkin tarkkaan sanomisiani ja tekemisiani. Enkä voi väittää viihtyneeni siinä elämäntilanteessa.

No mitäpä sitä kaartelemaan.

Musta yksi hölmöimpiä aisoita maailmassa on alituinen name droppaaminen ja tunnetumpien nimien jälkimainingeilla ratsastaminen. Samaisten peskärpästen pörinän seuraaminen aiheuttaa lähinnä myötähäpeää silloin kun joku kutakuinkin hieman paremman statuksen heppu sattuu samaan paikkaan.

Ollaan olevinaan, pönkitetään omaa egoa ja samalla myrkytetään sitä oman porukan ilmapiiriä. Kyllähän mä sen ymmärrän, että kusipäisyys johtaa kovempaan itseluottamukseen mutta mietin vain, että miksiköhän ne henkilöt joilla olisi oikeasti aihetta paukutella henkeseiltään, ovat kuitenkin aika usein hyvinkin maanläheisiä tyyppejä.

Juuri siksihän tässä harrastuksia harrastetaan, että ne nostattavat mukavahkon vitutuksen... Ei vittu mitä pelleilyä taas vaihteeksi.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti