Mä olen ollut viime aikoina niin sanotusti nesteessä.
Joka ikinen kerta kun Untuvatakkimies on näkösällä niin aina tapahtuu jotain koomista. Viime viikonloppuna meidän keskimääräinen alkoholin käyttö toki oli ihan rajoissa; Mä join pari ja Untis pari sataa. Lopputuloksena Untis näytti elävältä kuolleelta jo alkuehtoosta ja sen suusta tuli vain pelkkää hekotuksen ja mongerruksen sekoitusta.
Paheksuin häntä voimakkaasti. Itse en ole ikinä ymmärtänyt niin voimakkaan päihtymisen päälle.
No aamulla sitten kuuntelin siinä kuinka jalat kävivät rappuja alas, sitten hieman ö-, ä- ja y-kirjaimia vessan oven läpi ja jälleen takaisin ylös. Äänet toistuivat tasaisin väliajoin. Jossain vaiheessa Mopoautotyttö sanoi että nyt on kuule niin että yläkerran lakanat näyttäisi olevan mytyssä takapihalla. Vähän myöhemmin Untis lainasi multa vaatteita.
No mitä pienistä. Musta on ihan kiva että Untis pesee mun pyykkiä, enkä mä niillä patjoilla enää mitään muutenkaan tee.
Näyttäisi vähän siltä että mun toisilla kavereilla on vaimo, lapsia, asuntolaina, rakennusprojekti, uraputki, vatsahaava, univaje ja libido pienellä. Mun toisilla kavareilla on vain tie jota kulkea.
Sen lisäksi mulla on kavereita joita en tässä halua mainita oikealla nimellään, joten nimitettäköön heitä vaikkapa yleisnimellä Ilari Heino. He soittelevat mulle että nyt olisi mustikkapiirakkaa tarjolla tietäen etten ehdi kylään syömään sitä ja jotka aukovat mulle päätänsä selvin päinkin siitä ettei mun elämä ole enää niin palasina että siitä saisi kirjoitettua kiinnostavaa blogia.
No asiasta toiseen.
Tänään duunissa multa putosi ruuvi lavuaariin ja tietysti reiäistä alas. Koska talossa ei ole vielä vedet päällä niin ajattelin ottaa ruuvin hajulukosta takaisin. No ruuvasin siinä sitten hajulukon irti ja samantien kädet kastuivat ja lattialle valahti sellaista kuparin väristä nestettä jonka haju ei ollut kovinkaan mainio. Ja kun siinä sitten vituspäissäni laitoin hajulukon takaisin niin taakse ilmestyi vastaavamestari kyselemään että "ootko mennyt kusemaan lavuaariin". Kävimme lyhyesti läpi keskustelun venäläisten ja suomalaisten kulttuurieroista.
Pesin kädet kolmesti ja siltikin ne haisi mun mielestä vielä kuselle. Siinä jos olisi sattunut syyllinen paikalle niin olisin saattanut juottaa sen kusen sille. Hivenen saattoi kivestää. Ai joo, olisi saattanut tulla kielimuuri. Hyvä oli sitten ihmisen taas syödä sen jälkeen uunimakkaraa...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

LOL
VastaaPoista