Slowly going nowhere

Kaiffari oli kirjoittanut Facebookkiin "Helsinkiin voisi sijoittaa uuden ratsastajapatsaan. Siinä populisti ratsastaisi veteraanilla".

Mä olin pitkään miettinyt että miten mä sen sanoisin niin ettei kukaan närkästy. No tuossahan tuo oli. Mua vituttaa yli kaiken, että hyvän asian puolesta vaahdotaan niin paljon että mua alkaa vituttamaan se hyvä asia. Ja veteraaniasia on yksi niistä. Sen sijaan että hommaaa edistettäisiin, niin asiasta vain huudellaan niin kovaa että kaikkia vain alkaa vituttamaan.

Ihmisiä on ongelmien ilmetessä on kai kolmea eri sorttia.
a) Ne jotka alkavat miettimään ongelmaan ratkaisua
b) Ne jotka alkavat etsimään syyllistä ongelmaan
c) Ne joita ei kiinnosta hevon vittua

Mä haluaisin kuulua ryhmään a ja koska mulla on haluja siihen niin todennäköisesti myös lähinnä siihen kuulun. Poliitikot on siitä hyvä kohderyhmä, että heidän työtään on käsitellä ongelmia. Sitä voi joskus seurailla ihan huvikseen, että minkä sortin kavereita kulloinkin on kyseessä.

Nuorimmat veteraanit ovat kaiketi noin 85-vuotiaita. Musta on jännää ajatella, että minkäköhän asian puolesta ne kohkaajat kohta kohkaavat? Olisi myös muuten hauska tietää, että kuinka paljon ne huuteliajt oikeasti ovat tehneet veteraanien eteen. Se Tallinnasta ostettu Kiitos 1939-1945 paita kun ei taida paljon jeesailla ja teennäisellä arvostuksella kun ei yksikään hoito rahoitu.