sunnuntai, 28. elokuuta 2011

Otetaan sille

Mussa on jokin asetus mennyt vikaan. Mua on viime vuosina ärsyttänyt, jos ei nyt paljoa niin ainakin kohtalaisesti, jos nainen vetää pellin kiinni. Ounastelisin että kyseessä lienee oireyhtymä ajoilta jolloin nainen tosiaan veti pellin kiinni. Joka päivä ja aivan kiinni asti. Nyt sitten mua alkaa ärsyttämään viimeistään siinä kohtaa kun tarjolla on vaikkapa jokin paukku.

Plaah.

Ja kummallisinta tässä on mun mielestä se, että mustahan tämä kaikki on ihan hienoa siihen asti kunnes olen ajautunut suhteeseen. Esimerkiksi musta on helvetin hienoa että Tunnelmointityttö pystyy juomaan (ja usein juo) viinaa kuin merimiehet.

Kai mulla menee sitten niin saatanan hyvin että mä revin vitutuksen aiheita ihan mistä sattuu.

Tilanne on erityisen epämiellyttävä, sillä ei tässä nyt ole kuitenkaan kyse siitä etteikö meininki pysyisi meininkinä. Kaiken lisäksi pari kaveriani tietää tästä ja virnuilevat mulle jatkuvasti jos illan vieton yhteydessä pullo on kierroksella.

Emmää tiiä, kai se vaan on mentävä näin ja oltava sitä mieltä että kai se ärsyyntyminen siitä loppuu. Tai sitten me tapellaan muijan kanssa aina kun ollaan juovuksissa. Tai ei me kyllä edes olla tapeltu, mä vaan aina lähen painelemaan jos oikein humalaan tulen.

Tai menen hetkeksi puistoon nukkumaan (ammattimiehen ratkaisu).

Hei, pitkästä aikaa asia jonka johdosta saan syyllistettyä Paskaa! Hyvää synttäriä muuten vaan hänelle, vähän etukäteen. Kerran meinaan juhannuksena se sai 3:n päivän aikana juotua 4 siideriä väkipakolla alas. Silloin ajattelin että ei perkele tollasta takakireyttä jaksa tsiigailla (ja kuitenkin vielä rennosti jonkun 4 vuotta tsiigailin). No, Hilarious Hiiren tapauksessa meininki olikin sitten vähän letkeämpää ja nyt mä en sitten tiedä mikä on hyvä ja mikä ei.

Tai tiedän mutta jotenkin sekin menee yli hilseen. Ja sitten ärsyttää. Ärsyttävää.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti