maanantai, 27. kesäkuuta 2011

Sanomattakin on selvää

Jännästi tuollainen viikonkin rupeama poikkavassa ympäristössä saa näkemää asioita uudessa valossa. Muutaman päivän kestänyt valmentajakoulutus Vierumäellä oli hyvä juttu. Koulutuksellisesta näkökulmasta juu varmasti mutta aivan parasta antia oli se lukurinki klo 21.30-00.30 jokaisena iltana.

Ymmärsin että joskus on ihan parasta kulkea verkkareissa ja Reinoissa, pitää kauhtunutta lippistä, juoda joka ilta muutama kalja, haista semisti hielle, kiroilla helvetisti ja diggailla Kummelia ja Popedaa. Oikeesti, välillä on vaan niin hyvä olla ihan Reino! Mitä vitun väliä sillä on mitä muut siitä miettivät. Välillä vaan ei halua välittää yhtään. Ja yksikään illan vietto ei ole niin hyvä etteikö sitä pystyisi vielä buustaamaan Tampereen murteella.



Siksi toiseksi, mä oisin kerran halunnut alkaa seukkaa Tamperelaisen tytön kanssa. Mut se olikin oikeesti Kangasalalta.

No juu. Sit mä tajusin myös että oli täysin oikeutettua mököttää 3 viikkoa siitä, että Mopoautotyttö sanoi mua Sepi Kumpulaiseksi. Mitä vittua sitä sellaista mennään laukomaan?!?!? Oltuani pari viikkoa ilman kuusikielistä tajusin, että musta on ihan vitun sama oonko 28-vuotias vai en mutta mä haluan silti edelleen rämistellä menemään pölhöjä rok-ralleja. Sepi Kumpulainen ei soita rok-ralleja.



Siksi kolmanneksi, tuossahan juuri hienosti osoitamme kulttuurista moni-ilmeisyyttä ja kunnioitusta aikuistumista vastustavia miehiä kohtaan.

Mä oon tosin miettinyt, että kuinkakohan paljon sitä kehtaa möykätä niistä samoista aiheista? Viinasta, meiningistä, seksistä (yksin tai kaksin), kommunismista... Tai sitten Martti Syrjäilystä, siitä olemisen vaikeudesta kun kukaan ei suostu olemaan edes hetken aikaa hän. Pöh. Ei kai sillä niin väliä. Siksi toiseksi musta tuo seuraavassa videossa ilmoille pörisevä kappale on oikeinkin mainio.

1 kommenttia:

  1. Ja sähän sait sitä paitsi fanin niille pölhöille rok-ralleille..

    VastaaPoista